Maailmat alkoivat veriteosta, kuten maailmoilla on tapana. Jumalat, tai jumaliksi tulevat, koska vielä ei ollut ihmisiä heitä palvellakseen, tekivät sen mikä oli tarpeen, ja loivat todisteista jotain tyhjyyden sijasta. Me myöhemmät emme koskaan sitä tyhjyyttä nähneet, missä ei ollut ääntä eikä valoa, mutta ei myöskään hiljaisuutta eikä pimeyttä, koska nekin ovat jotain eikä alun ammottavassa kuilussa ollut mitään. Mutta luonto inhoaa tyhjiötä, ja jumalatkaan eivät ole luontoa vailla. Siksi he loivat luista, verestä ja lihasta uutta, uhrinsa ihokarvoista ja hiestä muovasivat maan ja veden äärirajat, aivoista ja kynsistä ja suolista rakensivat tyhjiä maailmoja raivon ja ekstaasin vallassa, kunnes olivat käyttäneet kaikki osat ja antaneet niille uuden tehtävän ja paikan omien mieltymystensä ja tavoitteidensa mukaan.
Heitä oli kolme, useimpien kertomusten mukaan. Miehiksi niitä luultiin myöhemmin, joskus, kolmeksi verisiksi veljiksi, mutta kuka jumalten luonnosta tietää. Ihmisten luonnosta sen sijaan tiedämme enemmän kuin tarpeeksi, ja heidän kiintymyksestään helppoihin vastauksiin ja taipumuksestaan olla katsomatta pintaa syvemmälle, jotteivät joutuisi näkemään mitään hankalaa.
Jumalat kulkivat tyhjää rantaa, missä uusi meri jätti vielä rantakiville vaaleanpunaista vaahtoa. Heillä ei ollut muuta seuraa, ja tunsivat jo toisensa kokonaan, kaikissa muodoissaan. Kun he löysivät rannalta puunrunkoja, merestä huuhtoutuneet ja harmaat, he saivat idean. Yksi oli saarni, ja sitä kun työstivät kirveillä ja puukoilla, alkoi siitä muotoutua ihmisen hahmo. Jumalista keskimmäinen, Vili, jonka nimi on tahto, kiirehti tekemään hahmosta itsensä näköinen. Ylpeänä hän esitti toisille tekemänsä, ja huvittuneina he antoivat olennolle luonnetta ja aisteja, henkeä ja ajatusta ja pyrkimystä. Tästä inspiroituneena jumalista ensimmäinen, Vé, jonka nimi on pyhyys, vuoli toisesta puusta, joka oli jalava, itsensä näköistä hahmoa. Tämä erosi hieman ensimmäisestä, jumalan luonnetta mukaillen, ja Vé luonnollisesti piti sitä parannuksena. Vili oli eri mieltä, mutta taipui kuitenkin antamaan tällekin hahmolle henkeä ja tahtoa, ajatusta ja aisteja. Nämä uudet olennot, joita Vili ja Vé nimesivät ihmisiksi, mieheksi ja naiseksi, lähtivät käsi kädessä uuteen maailmaan, eivätkä vielä muita tunteneet.
Vili ja Vé halasivat toisensa ja kolmatta, ja onnittelivat itsensä ja toisensa hyvästä ideasta, ja jatkoivat matkansa pitkin rantaa. Kolmas kuitenkin kulki hitaammin, ajatuksiinsa vaipuneena. Hän oli jumalista viimeinen ja synkin, tarkkanäköinen ja terävä, eikä juuri muiden säännöistä piitannut. Kun toiset olivat kadonneet iltausvaan ja heistä kuului enää kaukaiset naurunremakat, kääntyi hän takaisin. Jäljelle oli jäänyt yksi runko, kieroa ja kovaa katajaa, toisten jumalten mielestä liian työläs työstää, liian vaikeasti veistettävä. Sitä paitsi nehän olivat jo luoneet hyviä, kauniita olentoja, joihin olivat tyytyväisiä.
Kolmas otti kirveensä ja puukkonsa, ja aloitti työn. Mutta hän ei veistänyt omakuvaa, vaan tarkkaili rungon omia muotoja ja seurasi niitä, tehden samalla oman työnsä helpommaksi että lopputuloksesta vahvemman. Ódinn, jonka nimen tarkoitus on tunnettu vain hänelle itselleen vaikka hänet sekä vimmatuksi että viisaaksi että riivatuksi kutsutaan, vuolsi itsepäisestä puusta tarkoin valittuja lastuja, pihkan tuoksu nousi öiseen ilmaan ja nuoren kuun alla siitä paljastui kolmas hahmo. Vaikka se ei ollut Ódinnin näköinen muulla tavoin sillä oli luojansa luonne, ja Ódinnin veistämisestä veristen käsien alta avasi silmänsä ja katsoi häntä suoraan ja herkeämättä. ”Ihminen olen minäkin”, sanoi hän, nimeten itsensä kolmannen jumalan silmien alla. Ódinn nyökkäsi, ja vastasi hiljaa, ”Ihminen olet, mutta noita myös, eikä sinua sido muiden lait.”
Niin maailmaan vaelsi kolmas, ja ennen pitkään löysi toisia ihmisiä ja liittyi heidän seuraansa. Hän valitsi heistä ystäviä ja rakastajia, ehkä erilaisia kuin odotettiin, ja vihollisia kun sen aika oli, ja aikojen saatossa hänessä asuvan pyhän vimman ja runouden takia hänet on sekä viisaaksi että riivatuksi kutsuttu.
Ja näistä kolmesta, naisista ja miehistä ja noidista, tulee ihmisten joukko koostumaan kunnes maailma surmatyöhön taas loppuu, ja senkin jälkeen kun se alkaa uudestaan, ja luomiskertomus kirjoitetaan alusta taas.
Sasha Linderin kahdessa tunnissa kirjoittama teksti luomiskertomuksesta Queer AI: Puutarha -työpajassa kesällä 2021.